Oma blogiluettelo

lauantai 22. helmikuuta 2025

Elinvoimaa luonnosta ja liikkeestä – yhdessä kohti parempaa tulevaisuutta

Ehdokas Heikki Myllylä


Perheen, järjestötyön ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen voimaa suomalaisessa arjessa

Luonto ja liike ovat minulle tärkeitä elinvoiman ylläpitämiseksi. Vaikka olen monisairas, se ei estä minua nauttimasta elämästä täysillä. Liikunta luonnossa on minulle kuin henkireikä, joka ruokkii idearikkauttani ja pitää mielen virkeänä.

Järjestöaktiivina tarvitaan jatkuvasti uusia ajatuksia ja suuntaviivoja järjestöjen kehittämiseen, ja samalla on tärkeää olla yhteiskunnallisesti valveutunut, jotta voin luoda ja suunnitella tulevaisuutta selkeämmin.

Perheellisenä olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää on tukea lapsiperheen arkea Suomessa. Hyvä perusta kotona antaa nuorille eväät elämään. Vauvasta nuoreksi aikuiseksi on tärkeä elämänvaihe perheessä, joka vaatii vanhemmilta paljon tukea, rakkautta ja ohjeita. Yhteiskunta luo omat paineensa ruuhkavuosina perheille ja usein apu tuntuu olevan saavuttamattomissa. Tässä on nyt tapahduttava muutos!

Myös #nepsy -perheissä on huutava tuen tarve tänä päivänä. Sopeutumisvalmennukset, vanhempien tukilomat, kodinhoitajat ja lasten leirit ovat välttämättömiä tukemaan perheitä. Nepsylapsi ei ole vammainen, vaan nepsy on ennemminkin ominaisuus ja voimavara. Heidän tulevaisuutensa, aikuisuus ja työelämä ovat meille kaikille tärkeitä. Otetaan käyttöön tämä voimavara ja iloitaan siitä yhdessä. He ovat jonain päivänä vanhempia ja kohtaavat samat haasteet kuin omatkin vanhemmat. Uudistusten myötä heillä on kuitenkin tietotaitoa ja vahvuutta kohdata nämä haasteet.

Haluan olla ehdokkaana tänä keväänä sekä alue- että kuntavaaleissa, jotta voin osaltani vaikuttaa näihin tärkeisiin asioihin ja edistää yhteiskunnallista muutosta. Muutos lähtee teistä äänestäjistä. Minä teen sen työn, kun saan luottamuksenne.

Teidän

Heikki Myllylä

alue- ja kuntavaaliehdokas


torstai 24. lokakuuta 2024

Lapsiperheiden asemaa parannettava!

Lapsiperheiden asemaan sekä lasten syntyvyyteen tulee kiinnittää enemmän huomiota. 

On itsestään selvää, että liian alhainen syntyvyys Suomessa aiheuttaa työntekijöiden loppumisen sekä väestön hiipumiseen kokonaan. Tämä taas tarkoittaa sitä, että meiltä loppuu sitä ennen eläkkeiden maksajat. Nyt on siis korkea aika kääntää katseet kohti tulevaisuutta ja rakentaa kestävä pohja tuleville työntekijöille. 


Kun nuorilta on kysytty syytä, mikseivät he halua saada lapsia. Ovat monet nuoret kertoneet syyksi, ettei se kannata! Miksi näin? Ennen vanhaan sanottiin, että lapsi tuo leivän taloon. Nykyään on siis täysin päinvastainen ajattelutapa vallalla. Suurten puolueiden ajama politiikka ei ole ollut ajan tasalla lainkaan tässä asiassa, jotta käsitykset olisivat muuttuneet. 


Syntyvyys on laskenut useamman vuosikymmenen eikä taittumista ole näköpiirissä 

Tällä hetkellä meillä on elossa vuonna 1944 syntyneitä saman verran kuin vuonna 2023 syntyneitä eli noin 43 320. Tästä johtopäätöksen tekemiseen ei tarvita kummoistakaan laskupäätä, kun ymmärtää, ettei näin voi todellakaan enää jatkua. Syntyvyys ja kuolleisuus laskevat; elinajat pitenevät eikä työntekijöitä ole tarpeeksi. 

Faktatietoa: "Syntyneitä oli viime vuonna 12 491 vähemmän kuin kuolleita. Kuolleita viime vuonna oli 2 790 vähempi kuin edellisenä vuonna. Vaikka väkiluku Suomessa nousikin 40 588 henkilöllä, lukuun sisältyi 71 918 uusia maahanmuuttajia erinäisistä syistä ja maastamuuttajia 13 422." 


Syntyvyys reiluun kasvuun

Näin ei voi jatkua. Työssäkäyviä ei ole ollut aikoihin riittävästi yhtä eläkeläistä ja työtöntä kohden. Jossain vaiheessa niska katkeaa Suomessa. Yksi ratkaisu on palauttaa nuorten ihmisten usko lasten syntyvyyden kasvuun. Nyt tarvitaan kunnon kannustimia, jotta puheisiin tulee toinen sävy. Tässä asiassa raha ei mene hukkaan. Se tulee valtiolle ajan mittaan moninkertaisesti takaisin. Lapsi tuo leivän taloon!

Tuetaan lapsiperheitä

Tämän toteuttamiseksi tarvitaan lapsiperheille myös toimivia turvaverkkoja heidän hyvinvointinsa turvaamiseksi. Lapsiperheitä on tuettava koko Suomessa ja ennen kaikkea harvaan asutuilla alueilla. Samalla pidämme maaseudun asuttuna. Ennakkoon käytetyt resurssit tuottavat tulosta myöhemmin. Ennaltaehkäistään perheiden pahoinvintia ja ollaan aidosti kiinnostuneita lapsiperheiden arjesta. Mikäli emme korosta ennaltaehkäisyn merkitystä, emme myöskään voi säästää rahaa myöhemmin. Vahinkojen sattuessa kustannukset ovat jo moninkertaiset. Lyhytnäköinen ajattelu voittojen ja optioiden lunastamisista ei kehitä ketään. Ihminen ei ole valmis vastuulliseen aikuisuuteen, ellei hän ole lapsuudessa saanut kasvatuksessaan osakseen riittävästi rakkautta ja huolenpitoa. Lapseen käytetty aika ei mene hukkaan. Eletään ajassa tulevaisuuteen katsoen ja luottaen.


Toivon todella valtion ottavan tämän tärkeän asian yhdeksi ohjelmakseen Suomen takaisin palauttamisessa raiteilleen. Velan määrätietoinen takaisinmaksu on priorisoitu nyt ykköseksi, mutta siinä ohessa meidän tulee huolehtia tulevaisuuden tekijöistämme.  


Heikki Myllylä 
KD:n alue- ja kuntavaaliehdokas 
Oulusta


Lähteet: 
Lähteitä on kerätty useammilta eri vuosilta sekä Tilastokeskuksen että 
Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen tilastoista. Lisäksi Helsingin Sanomat ovat julkaiseet artikkeleita Suomen väkiluvun kehityksistä eri vuosikymmeninä.

Arvio asukasmäärästä Oulussa vuonna 2045


Syntyneet lapset äitiä kohden maakunnittain 2000 - 2023




   

THL:n syntyneiden lasten rekisterin mukaan vuonna 2023 Suomessa syntyi 43 705 lasta, mikä on yli 3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2022.

https://stat.fi/julkaisu/cln4jsw103qcn0avxz5icrry3 

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2023 kokonaishedelmällisyysluku oli 1,26, joka on vuodesta 1776 alkavan tilastoinnin matalin syntyvyyden taso. Kokonaishedelmällisyysluku oli pienin Kymenlaaksossa (1,01), Pohjois-Karjalassa (1,14) ja Etelä-Karjalassa (1,16). Suurin syntyvyys vuonna 2023 oli Keski-Pohjanmaalla (1,7), Ahvenanmaalla (1,58) ja Pohjanmaalla (1,57).

https://stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2021/vahemman-lapsia-enemman-isovanhempia 

Ennen vuotta 1944 syntyneistä on kuollut jo kolmasosa - valtaosa syöpään, sydän- ja verisuonitauteihin ja neurologisiin sairauksiin. Näistä syistä 40-lukulaisia oli vuonna 2014 suunnilleen yhtä paljon kuin pienimmän ryhmän eli 90-lukulaisten edustajia.


sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

PIENIÄ KAPULOITA RAITTAISSA

Vasemmistolainen oikeusoppinut Jäntti tyrmää uuden käännytyslain ja hakee aloitteeseen nimiä. 

Vihreät ja vasemmistoliitto ovat kertoneet jo aikaisemmin suhtautuvansa poikkeuslakiin kielteisesti.

SDP:llä oma kova yhden nyrkki, joka kieltää käännytyslain. 


Eikös ihmisoikeutta ole sekin, ettei kukaan pystyisi käyttämään ihmisiä kilpenään? 


Onko Suomi kahtia jakautunut oikeistoon ja vasemmistoon? Eittämättä tulevat mieleen 1910-luvun tapahtumat Suomessa. Silloin Venäjä (Neuvosto-Venäjä) hääri taustalla köyden hybridisotaa Suomessa. 60-luvulla vasemmistoradikaalit valtasivat Vanhan. Silloinkin vaikutuksia oli imetty idästä. Se oli helppoa, kun nuoret opiskelijat aivopestiin amerikkalaisella hapatuksella.

Nyt tilanne on toinen. Maailman kaksi riitapukarit ei ole enää US ja Neuvostoliitto. Nyky-Venäjällä tätä ei ole huomattu, että Eurooppa ja Kiinakin ovat nousseet tähän. 

Koskaan noissa edellä mainituissa ole ollut kyseessä Suomen ja suomalaisten itsensä hyvinvointi. Sillä haettiin ansioita ihan eri maahan. Meitä käytettiin erittäin taitavasti hyväkseen ja aivopestiin. Olimme välineitä. Nyt näyttää olevan tismalleen sama tilanne. Nyt meitä vielä välineellistetään kahdella rintamalla. Suomessa esitetään vasemmistolle paisuvaa uhkakuvia ja saadaan oppineetkin mukaan. Samaan aikaan käytetään Lähi-idästä ja Afrikasta pakolaisia huijattiin perustein ja työnnetään heidän rajaa kohti suurin massoin. 

Näin Venäjä kohtelee omiakin kansalaisia sotarintamilla. Individualismi on länsimaista hapatusta. Sitä vastoin pataljoonien syöttäminen tykinruuiksi on suuri kansallinen teko. Venäjällä ollaan taitavia käyttämään ihmisiä aina hyväksi. 

Toistaako historia nyt itseään? Itsestään se ei tapahdu, vaan siihen tarvitaan ihminen taakse. Tällä ihmisellä on imperialistiset näkemykset ja vahva vallanhimo siirtää rajaa lännemmäksi niinkuin ennen oli, jolloin kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Uudet keinot astuvat esiin. Suomen yhteiskuntaan häivytetyt puukotukset, anarkistiset elokapinajoukot, lentoliikenteen jatkuvat häirinnyt ja ilkivallanteot vesitorneihin. Kun sivusta seuraa tätä, ei millään voi ajatella, onko nämä kaikki johdettuja jostain. Kaikilla näillä saadaan sekaannusta, tuhoa ja häiriöitä arkipäivän asioihin. Uutiset kertovat vuosi vuodelta näitä uutisia lisääntyvän määrin. Näin kansalaisille aiheutetaan huolestuneisuutta mitä enenevissä määrin. 


Nyt tuommoiselle ei saa antaa periksi. Sitä vastaan pitää taistella eri keinoin ja välinein, kuten lainmuutoksin, kehittämällä puolustuskykyämme, liittoutumalla jne. Jos me osoitamme pienenkään epävarmuuden tai pelon siemenen, silloin kasakka iskee ja ottaa kaiken omakseen minkä irti saa. Karhukin pakenee suurempansa kohdatessa. 



https://www.hs.fi/suomi/art-2000010532562.html

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010528370.html


tiistai 11. tammikuuta 2022

Lähipalvelut - kansamme kulmakivi

Lähipalvelut - kansamme kulmakivi!


Miksi lähipalvelut tulisi säilyttää?

Lähipalveluiden pysymiselle kunnissa on monta hyvää syytä. Potilas pystyy hakeutumaan nopeasti hoitoon kulkien lyhyen matkan tai ambulanssin vasteaika on lyhyt. 

Useissa sairauskohtauksissa kuten aivoverenkiertohäiriössä, päähän kohdistuneessa iskussa tai sydänkohtauksessa hoitoon hakeutuminen on kiinni minuuteista. Nopea hoitoon pääsy mahdollistaa luonnollisesti paremman toipumisen. Lisäksi henkilökohtainen tapaaminen hoitohenkilökunnan kanssa takaa myös  paremman hoitotason. Sosiaalipuolen lähipalveluissa pystytään paremmin kohtaamaan erilaisia asiakkaita. Oli sitten vastassa työttömäksi joutunut filosofian tohtori tai eläketarkistusta tekevä vanhus. Toinen saa avun etäpalvelusta, kun taas toinen hyötyy paremmin kasvotusten tapahtuvasta palvelusta. Me ihmiset olemme erilaisia palveluiden tehoa arvioitaessa.  

Meillä on Suomessa nyt kaksi hyvinvointialuetta, jotka ovat pinta-alallisesti suurimpia ja harvaan asuttuja. Nyt kun mainostetaan soten hyvyyttä, on muistettava heitä, jotka asuvat kaukana harvaan asutuilla alueilla. Kodista lääkäriin matka voikin olla äärettömän pitkä. Toteutuuko silloin tasapuolinen palvelu jokaista Suomen kansalaista kohtaan? Meidän pitäisikin miettiä, ettei yhdenkään kansalaisen matka lähipalveluihin veny liian pitkäksi mistään syystä. 

Tiestön kunnossapito

Tiestön hoitoon tarkoitetut määrärahat ovat kutakuinkin pitäneet päällysteet ehjinä. Tiestön pohjarakenteet eivät kestä taas kestä monestikaan lisääntyvää liikennettä. Keskitetty jätehuolto, superrekat, sähkörekat, erikoiskuljetuksien kasvu (kiitos tuulivoimaloiden) ovat lisänneet tiestön vaativuutta melkoisesti. Nyt sinne ollaan vielä laittamassa sotepalvelut yhä enenevissä määrin. Niinpä tuleva ajoneuvoralli yhdessä rahaa nielevän rapakuntoisen tiestön kanssa kuulostaa melkoisen mahdottomalta yhtälöltä. Viime vuosina näyttää valtion osoittaneen kuitenkin lisää mielenkiintoa kohonneiden määrärahojen muodossa. Muutamassa vuodessa ei kuitenkaan ehdi merkittävää tapahtua. Tiestön lisäkäyttäjiä näyttää tulevan joka vuosi lisää.

Suomen maantieteellinen sijainti ja alati muuttuvat sääolosuhteet rasittavat myös tieverkostoa. Kevään kelirikot ja hälytysajossa oleva ambulanssi tai Kelan taksikyyti kuulostavat kyllä hieman makaaberilta yhtälöltä. Nimittäin ei se keli ole aina niin myötäinen, eikä alla oleva tiekään aurattu. Aurauskalusto ei ehdi hetkessä äkillisesti kehittyviin lumituiskuihin taajama-alueillakaan. Alla voi myös olla syyssateen tai kevään sulavesien huuhtoma raitotie. Sinne sohjoon ja saveen jäävät kiireellistä hoitoa vaativat potilaat. Tätäkö me Suomessa haluamme?

Riittävätkö rahat?

Tämä herättää monissa epävarmuutta, riittävätkö palveluihin osoitetut rahat hyvinvointialueilla? Kyllä riittää! 
Ensinnäkin meidän ei pidä alkaa rakentamaan mitään hallintohimmeleitä. Soten on oltava siellä missä ovat tekijät ja palvelunsaajatkin. Kotimaisuus ja lähituotanto ovat nyt avainasemassa. Pääoman ja verotuksen on syytä liikkua valtakuntamme rajojen sisäpuolella, mm. omavaraisuutemme turvaamiseksi. Yksityisen ja julkisen sektorin lisäksi meidän on hyödynnettävä enemmän kolmatta sektoria, koska nyt jo on sotekustannusten nousun makua ilmassa. 
Mielestäni myös Etelä-Suomen hyvinvointialueiden määrää voitaisiin vielä miettiä. Kokonaisuus tuskin on vielä kenelläkään riittävän hyvin hallussa.

Polttoaine - kultaako kallimpaa?

Polttoaineen hinta huitelee nyt kahdessa eurossa. LVM Timo Harakka kertoi tammikuun alussa, että hintaa tulisi vielä nostaa 0,40 €/l? Kuvitteleeko hallitus, että jokaisella on todellakin varaa tankata noin kallista polttoainetta? Auto on lueteltu Suomessa perustarpeisiin. En ihmettele, kun katsotaan haja-alueilla asuvien ihmisten liikkumista palveluiden äärelle. Heidän on päästävä kauppoihin ja käytävä lääkärissä. Kohta varmaan sote-palveluiden ääreenkin. Kuinka se onnistuu, jos polttoaineen hinta onkin pian 2,40 €/l. Veroeuroistamme maksamme myös yhteiskuntamme kyytimaksut. Sähköautoilu on vielä kaukana utopiassa. Yhteiskunta ei ole vielä pitkään valmis sähköautoihin. Sähkönjakeluun liittyy suuri haavoittuvuus pitkässä valtiossamme ja jatkuva kilpajuoksu siirtohinnan kanssa. 

Niin kauan kuin tiestöt ovat rapakunnossa ja polttoaineen verotus pilvissä, tulee lähipalvelut pysyä jokaisessa kunnassa. Hoitotakuun toteutuminen nykyvalossa näyttää nyt pian epätodennäköiseltä.



Heikki Myllylä
Aluevaaliehdokas nrolla 218
KD puolueen jäsen


Kuka puolustaisi pelastuspalveluja?

Poliisit, pelastajat ja ambulanssihenkilökunta työnsivät ambulanssia irti lumesta Vantaalla. LEHTIKUVA / HANDOUT / KESKI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS

#POPSote
#Aluevaalit2022
#KDpuolue
#pohjoispohjanmaa

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Miten saan taksin?


Taksin tilaaminen ja sen vaikeus

Taksin tilaamisen vaikeus

Eräs kuuro tuttavani kertoi, että mitenkä on vaikeaa heidän saada taksi tänä päivänä. Ennen riitti, kun lähetti tilaustiedot SMS-tekstviestillä tuttuun Taksin numeroon. Nykyään ei sellaista enää ole. Puhelinnumeroita on kyllä olemassa, josta taksin voi tilata tekstiviestitse, mutta eivät ne ole helposti saatavilla. Pitäisi aina ladata appi, mutta se on vaikeaa monelle. Jos siis tarvitsen vain taksin, miksi minun on koko maailma työllistettävä ennen sitä?!?


Kuurojen ja kuulovammaisten palvelutaso on heikentynyt, vaikka samaan aikaan lisätääkin heille uutis- ja ajankohtaistarjontaa. Edelleen kuitenkin on olemassa eräs palveluvaje, joka vain syvenee koko ajan. Taksin tilaamisen vaikeus! Kuurot kokevat sen syrjinnäksi. Suomessa aistivammasta johtuvaa syrjintää ei saisi kokea - eihän?

Moni on unohtanut tai ei haluta kehitää taksin tilausta, kun ei ole maksajia tarpeeksi. Välinpitämättömyys rehottaa tässäkin. Me emme kaipaa enää äppejä puhelimeen, emmekä äppimainoksia. Kaikkia äppejä ei voi edes ladata puhelimeen eri syistä johtuen. 

  1. Etsi oikea ja sopiva appi, joka toimii alueellasi 
  2. lataa se
  3. opettele käyttämään
  4. aseta omat tiedot: osoite ja maksutiedot
  5. tilaa taksi
  6. jos siis kaikki on tähän mennessä onnistunut. 
  7. jos ei, aloita kaikki alusta. 
....Jossain vaiheessa se taksikin pitäisi saada…😡

Emme kaipaa mitään appeja! Jos joku kerran kymmenessä vuodessa tarvitsee taksia, pitää sen eteen tehdä vaikka mitä kommervenkkejä ja opiskella tietotekniikkaa. EI TÄMÄ NÄIN SAA OLLA!

Tekniikka voi kehittää ja tässähän ei tarvitse edes ns. "pyörää keksiä uudelleen", koska meillä on valmiudet jo olemassa. Valmiuksia voi tarvittaessa vaikka yhdistellä. Ajatuksena olisi, että kuuro voi viittoa taksin viittoman kännykän kameralle, puhelin hoitaa siitä kaikki eteenpäin ja taksi on tilaamassasi paikassa.
Kamera tunnistaa taksin viittoman, GPS-paikanninta hyväksi käyttäen ottaa yhteyttä lähinpään taksipalvelimeen (Oulussa esim. OTaxi) ja välittää valmiiksi asennetut tiedot puhelimesta, kuten nimen ja maksuvalmiuskuittauksen.

Minä käytän taksia paljon taksia, kun en omista omaa autoa. Tähän käytän esim. Otaxia tai nykyään se on Taksini. Olen syöttänyt kaikki tietoni valmiiksi appiin. iPhonessani sanon Sirille: ”Avaa OTaxi!” Sen jälkeen painat sormella SIIRRY TILAAMAAN. Kohta tiedän taksin numeron, kuljettajan nimen ja milloin se on tilaamassani kohteessa. Jos syötän vielä määränpääni, tiedän etukäteen kyydin hinnan. Se pitää yleensä kymmenien sentin tarkkuudella paikkansa, joskus jopa sentin tarkkuudella. 

Puhelimiin tulisi saada yksinkertainen ominaisuus taksin tilaamiselle, kuten on saatu 112 hätänumeroonkin. Yhteys onnistuu, vaikka henkilö olisi puhekyvytön. Tapa voisi olla vastaavanlainen. Nykyinen menetelmä on tavattoman hankala ja vanhanhaikainen = "lataa äppi!" Halpamaista ihmisten ala-arviointia. Ei kaikki ihmiset ole samanlaisia, on myös kuuleviakin eri-ikäisiä, jotka kokevat kaiken tällaisen työlääksi ja vaivalloiseksi. Taksin tilaaminen olisi tärkeintä saada viimeinkin helpoksi ja yksinkertaiseksi koko maassa.

Kaikkia tätä voi kehittää, kun on haluja vaan kehittää ja korjata epäkohtia yhteiskunnissa. Eikä kyseessä tarvitsisi olla mikään globaalinen, vaan aivan kansallinen. Samoin, kun soitellaan Kelakyytejä, niin samalla tavalla sama maksaja eli valtio kehittäisi taksipalvelun yksinkertaisemmaksi puhelimiin. Tulihan meille myös koronavilkkukin. Miksei siis taksipalvelukin!

Laittakaa hyvät päättäjät tähän ongelmaan parannusta ja vauhtia! 
Erilaisten ihmisten syrjintä on lailla kiellettyä!

Aina kannattaa muistaa, että...

ME emme elä tekniikkaa varten, vaan tekniikka on meitä varten!


Sinun

Heikki Myllylä
oululainen vaikuttaja

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Huolehditaan lähi- ja reuna-alueistamme Oulussa

Ydinkeskustan ja reuna-alueiden yhtäläinen hoitotaso on tärkeä 

 

Viime vuosina olen havainnut monesti, että Oulun kaupungin huolehtiminen lähi- ja reuna-alueistamme on jäänyt entistä vähemmälle. Valtaosa ympäristön hoitoon tarkoitetusta budjetista menee ydinkeskustan kiillottamiseen. Kyllä siitä pitääkin huolehtia. En missään nimessä väheksy sitä, mutta lähi- ja reuna-alueillekin pitäisi saada enemmän satsausta. 


Aina ei kaikki ole niinkään kiinni rahasta. Vaan sen järkevästä käyttämisestä. Aina hyvissä tarinoissa, kuten tässäkin on myös kaskukin mukana. Aikoinaan uutisissa kerrottiin Afrikan epäonnistuneesta sadonkorjuusta. Amerikkalaiset lähettivät satoja uusia puimureita sadonkorjuuta varten. Myöhemmin japanilaiset liikemiehet rakensivat uuden koulun pienelle kylälle Kaukoitään. Myöhemmin tuli suomalaisten vuoro. He lähettivät työntekijöitä pienelle kylälle. Opettivat he tekemään itse töitä, rakentamaan, viljelemään ja opettamaan toisia. Millainen mahtoi olla näiden kolmen tapauksen lopputulos? Sadonkorjuu ei onnistunut, koska kukaan ei opettanut puimureiden käyttöä. Uusi koulu muuttui navetaksi, koska se oli heille käytännöllisempää. Mutta, kun kyläläiset opetettiin tekemään itse kaiken, he menestyivät. 


Oulun kaupungin alue on laaja. Ymmärrän hyvin, että alueen kokonaisvaltainen hoitaminen on erittäin haastavaa pitkien matkojen takia. Lähi- ja reuna-alueiden hoidon taso on ollut tyydyttävää eli on pyritty tekemään vähin mahdollinen. Sekin on parempi, kuin ei mitään. Se ei riitä! 

Kuten jo aiemmin mainitsin varojen järkevästä käytöstä. Miten saamme samalla rahamäärällä enemmän aikaan ja paremman lopputuloksen. Lopputulos ei aina näy heti viikon tai vuoden päästä. Siihen voi mennä pidempäänkin. Lähi- ja reuna-alueiden hoito ja siisteys vaikuttavat myös ihmisten itsensä hyvinvointiin. Miten siis voisimme parantaa alueittemme kunnossapidon tasoa? 

Oulussa on ilmoitusjärjestelmä esim. palamattomasta katuvalosta yms., Oulun seudun ympäristötoimi ja katualueiden hoidon vastuualueet on jaettu jne. Kuitenkin jää vielä paljon tekemättä. On vääntyneitä liikennemerkkejä, puusto ja pensaat ovat epäsiistit, katujen reunakivetykset eivät ole paikoillaan, edellisten talvien aurausvahingot ovat korjaamatta, tyhjillään ammottavia tontteja, päällystevaurioita ja monia monia muita pieniä epäkohtia. Lista on loppumaton. Niillä on kuitenkin merkitystä oululaisten arkeen. Viimeistely siis puuttuu. 

Ratkaisuja on monia, mutta yhden konkretian voisin tuoda esille. Meillä on asukastuvat kaupunginosissa. Mitenpä, jos eri yhteisöiltä tiedusteltaisiin halukkuutta lähteä mukaan. Kaupunki voisi tarjota yhteistyötä koulutuksen ja kehittämisen puitteissa. Lisäksi pienen kulukorvausjärjestelmän luominen edesauttaisi toimintaa ja varmasti lisäisi aktiivisuutta. Tämä ei olisi keneltäkään pois, vaan toimisi tässä rinnalla. Selkeä työnjako on kuitenkin paikallaan tässä. Tästä on minulla tarkoitus jatkossa valaista ja kehittää lisääkin. 

Asuinviihtyvyys on taattava myös keskustan ulkopuolellakin. Viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö lisää hyvinvointia. 


Sinun



Heikki Myllylä 651, KD kuntavaaliehdokas 2021




 

#oulu #lähiö #viihtyvyys #ympäristö #kdpuolue #kuntavaalit2021 

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Politiikka - yhteistyötä kaupunkimme hyväksi - rehellisesti!



Äänestäjät, jotka käytte sunnuntaina uurnilla!


Vielä on aikaa miettiä millaista tulevaisuutta Ouluun halutaan. Itse olen työpaikkojen säilymisen ja uusien työpaikkojen lisäämisen kannalla. Ymmärrän, ettei aina voi työpaikkoja pitää. Silloin meidän tulee luoda uusia työpaikkoja. Tai suoraan sanottuna koko ajan luoda ja suoda uusia yrityksiä ja työpaikkoja Ouluun. Jollei meillä ole töitä, näivetymme kylä pahaseksi. Oulun talous on tällä hetkellä huonossa jamassa. Nopeat ensiaputoimet näyttävät tulevan eittämättä eteemme. Hommaa ei saa jättää siihen! Vaan samalla alkaa uusien tulolähteiden etsiminen ja järjestäminen. Talous on oltava vatupassissa koko ajan. Peruspalvelut on turvattava! Rahojen käyttö on oltava järkevää ja pitkälle tähtäävää. Turhanpäiväisiin ei rahaa ole varaa jakaa. Jokainen euro on tärkeä. Oulu tarvitsee jämäkkää ja vastuullista politiikkaa Taloudenhoito on oltava myös ennakoivaa! Ennakoivaan taloudenhoitoon ole tottunut taloyhtiöissä, joissa joudutaan varautumaan moneen hankintaan tulevina vuosina ja vielä varautumaan yllätyksiin. Hyvää ja halpaa ei olekaan. Linja-autosuhmuroinnissa mentiin siitä mistä aita oli matalin. Nyt yritetään antaa sakkoa. Ennen sakkoa olisi pitänyt olla ennakoiva ja tarkistaa sopimuksen mukainen kalusto. Aterian jatkotoimia ei kannattaisi aloittaa ennen kuin käräjillä on käyty. Olen luvannut selvittää Aterian toimia, koska moni työntekijä kaipaa totuutta. Lapsiperheille on Oulu-lisä palautettava. Heistä on pidettävä huolta.

Lapsiperheille on Oulu-lisä palautettava. Heistä on pidettävä huolta.
Oulu-lisä takaisin!
Minä lupaan tehdä politiikkaa koko kaupunkia ajatellen. En siis katsele vain omaa napaani, jota nyt en muutenkaan välitä rapata. Jos näin on tehty, se ei ole politiikkaa.






Politiikka on alunperin kreikkaa ja tarkoittaa juuri kaupungin asioiden hoitamista - ei siis omien asioiden hoitamista. Kaupungin osiin eli lähiöihin / asuinalueisiimme on riitettävä rahaa. En tarkoita vain uusia ja tulevia, vaan niitä missä suurin osa oululaisista jo asuukin. Ydinkeskustasta ei ole rahaa riittänyt tänne muille alueille. Toki keskustaa on kohennettava, onhan se käyntikorttimmekin, mutta tuntuu, että vähempikin riittää. Tällä menolla meillä on kuin kolmannen maailman miljoona kaupunki. Rikkaiden alue on hulppea, mutta köyhät kyykkivät slummeissa ja hökkelikylissä, jossa ei ole edes kunnon tietäkään.

#promyllyoja Myllyoja ränsistyy ja rapistuu hurjaa vauhtia. Nyt sille pannaan piste.
MYLLYOJA KUNTOON!


Oulun kansainvälinen kaupunki. Siitä on pidettävä huolta. Kansainvälisyys tuo meille huomiota ja tunnettavuutta. Monivuotinen turismivirta ei tyrehdy, vaan toivottavasti kasvaa tulevaisuudessa. Maahanmuuttajat työperäinen tai ei, tarvitsee koko ajan sopeutumistoimia. Heidän nopea sopeuttaminen on meidän kaikkien etu. Kuitenkaan meillä ei ole yltiöpäiseen maahanmuuttopolitiikkaan varaa. Suomi on pieni maa ja meillä liikkuu vähän rahaa. Sitä ei riitä koko maailman pelastamiseen. Teemme osuutemme ja se on riitettävä. Yhdenkään maan ei tarvitse tehdä yli voimavarojensa tätä työtä. Kohtuus myös tässäkin.
Oulu international and multicultural town in Finland. It is our our wealth. We need to keep it.
International Oulu

Äänestäjät! Kiero pelin pelaaja jää aina kiinni ennen pitkään. Rehellinen, joka tulee vähemmällä toimeen, menestyy pitkään. Kiitos, kun jaksoit lukea. #Oulu #kuntavaalit2021 #promyllyoja #kdpuolue #kokosuomimukana #arvoistasipoiltiikkaa