Viime aikoina Suomessa on keskusteltu vilkkaasti valtion velasta ja sen hoidosta. Monen mielessä kummittelevat historialliset sotakorvaukset, joiden maksaminen muodosti aikanaan suuren yhteisen ponnistuksen. Nyt pohdimme: miten nyky-Suomi selviää ottamistaan veloista ja niiden koroista?
Jotkut sanovat, että velkaa on hyvä olla – ja toki, velka voi olla kasvun mahdollistaja. Mutta velanhoitoon kuuluu ennen kaikkea sen takaisinmaksu, tai kuten ennen sanottiin, velan kuolettaminen. Ongelma on kuitenkin se, ettei Suomi tällä hetkellä pysty kuolettamaan velkaansa. Korkokulujen osuus valtionbudjetista on kasvanut huolestuttavan suureksi, ja niiden kattaminen vie tilaa muilta tärkeiltä menoilta. Konkreettisena esimerkkinä tästä on sote-palveluiden rahoituksen jatkuva niukkuus ja infran korjausvelan kasvu.
Jos korkokulut olisivat pienemmät, voisimme ylläpitää esimerkiksi sote-palveluita paremmin ja huolehtia infrastruktuurista kestävästi. Tällaisessa tilanteessa, jossa likviditeetti ei enää riitä korkokulujen hoitamiseen, taloudenhoito ajautuu kriisiin. Pahimmillaan olemme tilanteessa, jossa velkaa ei pystytä enää lyhentämään eikä korkoja maksamaan – seurauksena voisi olla joutuminen niin sanottuun roskapankkiin.
Tästä syystä tarvitaan nyt yhteisiä ponnistuksia. On aika jättää poliittiset kiistat ja populismi hetkeksi taka-alalle ja keskittyä yhdessä etsimään ratkaisuja. Tarvitsemme konkreettisia esityksiä korkomenojen hillitsemiseksi. Vai onko edessämme omaisuuden realisointi? Myymmekö käsivarren Lapin norjalaisille, jos muuta ratkaisua ei löydy?
Toivottavasti kukaan ei toivo sote-palveluiden kaatumista, mutta jos taloudellista pohjaa ei löydy, se voi olla todellinen riski. Näiden päätösten seurauksia ei ehkä moni tule ajatelleeksi arjessaan, mutta niillä on suuri merkitys tulevaisuuden palveluihin ja hyvinvointiin.
Keskustelua tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Onko meillä rohkeutta pysähtyä, katsoa peiliin ja miettiä: miten Suomi selviää ottamiensa lainojen kanssa tulevaisuudessa? Näihin kysymyksiin meidän kaikkien – poliitikkojen, päättäjien ja kansalaisten – on syytä etsiä yhdessä vastauksia.
Heikki Myllylä
