Oma blogiluettelo

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Miten saan taksin?


Taksin tilaaminen ja sen vaikeus

Taksin tilaamisen vaikeus

Eräs kuuro tuttavani kertoi, että mitenkä on vaikeaa heidän saada taksi tänä päivänä. Ennen riitti, kun lähetti tilaustiedot SMS-tekstviestillä tuttuun Taksin numeroon. Nykyään ei sellaista enää ole. Puhelinnumeroita on kyllä olemassa, josta taksin voi tilata tekstiviestitse, mutta eivät ne ole helposti saatavilla. Pitäisi aina ladata appi, mutta se on vaikeaa monelle. Jos siis tarvitsen vain taksin, miksi minun on koko maailma työllistettävä ennen sitä?!?


Kuurojen ja kuulovammaisten palvelutaso on heikentynyt, vaikka samaan aikaan lisätääkin heille uutis- ja ajankohtaistarjontaa. Edelleen kuitenkin on olemassa eräs palveluvaje, joka vain syvenee koko ajan. Taksin tilaamisen vaikeus! Kuurot kokevat sen syrjinnäksi. Suomessa aistivammasta johtuvaa syrjintää ei saisi kokea - eihän?

Moni on unohtanut tai ei haluta kehitää taksin tilausta, kun ei ole maksajia tarpeeksi. Välinpitämättömyys rehottaa tässäkin. Me emme kaipaa enää äppejä puhelimeen, emmekä äppimainoksia. Kaikkia äppejä ei voi edes ladata puhelimeen eri syistä johtuen. 

  1. Etsi oikea ja sopiva appi, joka toimii alueellasi 
  2. lataa se
  3. opettele käyttämään
  4. aseta omat tiedot: osoite ja maksutiedot
  5. tilaa taksi
  6. jos siis kaikki on tähän mennessä onnistunut. 
  7. jos ei, aloita kaikki alusta. 
....Jossain vaiheessa se taksikin pitäisi saada…😡

Emme kaipaa mitään appeja! Jos joku kerran kymmenessä vuodessa tarvitsee taksia, pitää sen eteen tehdä vaikka mitä kommervenkkejä ja opiskella tietotekniikkaa. EI TÄMÄ NÄIN SAA OLLA!

Tekniikka voi kehittää ja tässähän ei tarvitse edes ns. "pyörää keksiä uudelleen", koska meillä on valmiudet jo olemassa. Valmiuksia voi tarvittaessa vaikka yhdistellä. Ajatuksena olisi, että kuuro voi viittoa taksin viittoman kännykän kameralle, puhelin hoitaa siitä kaikki eteenpäin ja taksi on tilaamassasi paikassa.
Kamera tunnistaa taksin viittoman, GPS-paikanninta hyväksi käyttäen ottaa yhteyttä lähinpään taksipalvelimeen (Oulussa esim. OTaxi) ja välittää valmiiksi asennetut tiedot puhelimesta, kuten nimen ja maksuvalmiuskuittauksen.

Minä käytän taksia paljon taksia, kun en omista omaa autoa. Tähän käytän esim. Otaxia tai nykyään se on Taksini. Olen syöttänyt kaikki tietoni valmiiksi appiin. iPhonessani sanon Sirille: ”Avaa OTaxi!” Sen jälkeen painat sormella SIIRRY TILAAMAAN. Kohta tiedän taksin numeron, kuljettajan nimen ja milloin se on tilaamassani kohteessa. Jos syötän vielä määränpääni, tiedän etukäteen kyydin hinnan. Se pitää yleensä kymmenien sentin tarkkuudella paikkansa, joskus jopa sentin tarkkuudella. 

Puhelimiin tulisi saada yksinkertainen ominaisuus taksin tilaamiselle, kuten on saatu 112 hätänumeroonkin. Yhteys onnistuu, vaikka henkilö olisi puhekyvytön. Tapa voisi olla vastaavanlainen. Nykyinen menetelmä on tavattoman hankala ja vanhanhaikainen = "lataa äppi!" Halpamaista ihmisten ala-arviointia. Ei kaikki ihmiset ole samanlaisia, on myös kuuleviakin eri-ikäisiä, jotka kokevat kaiken tällaisen työlääksi ja vaivalloiseksi. Taksin tilaaminen olisi tärkeintä saada viimeinkin helpoksi ja yksinkertaiseksi koko maassa.

Kaikkia tätä voi kehittää, kun on haluja vaan kehittää ja korjata epäkohtia yhteiskunnissa. Eikä kyseessä tarvitsisi olla mikään globaalinen, vaan aivan kansallinen. Samoin, kun soitellaan Kelakyytejä, niin samalla tavalla sama maksaja eli valtio kehittäisi taksipalvelun yksinkertaisemmaksi puhelimiin. Tulihan meille myös koronavilkkukin. Miksei siis taksipalvelukin!

Laittakaa hyvät päättäjät tähän ongelmaan parannusta ja vauhtia! 
Erilaisten ihmisten syrjintä on lailla kiellettyä!

Aina kannattaa muistaa, että...

ME emme elä tekniikkaa varten, vaan tekniikka on meitä varten!


Sinun

Heikki Myllylä
oululainen vaikuttaja

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Huolehditaan lähi- ja reuna-alueistamme Oulussa

Ydinkeskustan ja reuna-alueiden yhtäläinen hoitotaso on tärkeä 

 

Viime vuosina olen havainnut monesti, että Oulun kaupungin huolehtiminen lähi- ja reuna-alueistamme on jäänyt entistä vähemmälle. Valtaosa ympäristön hoitoon tarkoitetusta budjetista menee ydinkeskustan kiillottamiseen. Kyllä siitä pitääkin huolehtia. En missään nimessä väheksy sitä, mutta lähi- ja reuna-alueillekin pitäisi saada enemmän satsausta. 


Aina ei kaikki ole niinkään kiinni rahasta. Vaan sen järkevästä käyttämisestä. Aina hyvissä tarinoissa, kuten tässäkin on myös kaskukin mukana. Aikoinaan uutisissa kerrottiin Afrikan epäonnistuneesta sadonkorjuusta. Amerikkalaiset lähettivät satoja uusia puimureita sadonkorjuuta varten. Myöhemmin japanilaiset liikemiehet rakensivat uuden koulun pienelle kylälle Kaukoitään. Myöhemmin tuli suomalaisten vuoro. He lähettivät työntekijöitä pienelle kylälle. Opettivat he tekemään itse töitä, rakentamaan, viljelemään ja opettamaan toisia. Millainen mahtoi olla näiden kolmen tapauksen lopputulos? Sadonkorjuu ei onnistunut, koska kukaan ei opettanut puimureiden käyttöä. Uusi koulu muuttui navetaksi, koska se oli heille käytännöllisempää. Mutta, kun kyläläiset opetettiin tekemään itse kaiken, he menestyivät. 


Oulun kaupungin alue on laaja. Ymmärrän hyvin, että alueen kokonaisvaltainen hoitaminen on erittäin haastavaa pitkien matkojen takia. Lähi- ja reuna-alueiden hoidon taso on ollut tyydyttävää eli on pyritty tekemään vähin mahdollinen. Sekin on parempi, kuin ei mitään. Se ei riitä! 

Kuten jo aiemmin mainitsin varojen järkevästä käytöstä. Miten saamme samalla rahamäärällä enemmän aikaan ja paremman lopputuloksen. Lopputulos ei aina näy heti viikon tai vuoden päästä. Siihen voi mennä pidempäänkin. Lähi- ja reuna-alueiden hoito ja siisteys vaikuttavat myös ihmisten itsensä hyvinvointiin. Miten siis voisimme parantaa alueittemme kunnossapidon tasoa? 

Oulussa on ilmoitusjärjestelmä esim. palamattomasta katuvalosta yms., Oulun seudun ympäristötoimi ja katualueiden hoidon vastuualueet on jaettu jne. Kuitenkin jää vielä paljon tekemättä. On vääntyneitä liikennemerkkejä, puusto ja pensaat ovat epäsiistit, katujen reunakivetykset eivät ole paikoillaan, edellisten talvien aurausvahingot ovat korjaamatta, tyhjillään ammottavia tontteja, päällystevaurioita ja monia monia muita pieniä epäkohtia. Lista on loppumaton. Niillä on kuitenkin merkitystä oululaisten arkeen. Viimeistely siis puuttuu. 

Ratkaisuja on monia, mutta yhden konkretian voisin tuoda esille. Meillä on asukastuvat kaupunginosissa. Mitenpä, jos eri yhteisöiltä tiedusteltaisiin halukkuutta lähteä mukaan. Kaupunki voisi tarjota yhteistyötä koulutuksen ja kehittämisen puitteissa. Lisäksi pienen kulukorvausjärjestelmän luominen edesauttaisi toimintaa ja varmasti lisäisi aktiivisuutta. Tämä ei olisi keneltäkään pois, vaan toimisi tässä rinnalla. Selkeä työnjako on kuitenkin paikallaan tässä. Tästä on minulla tarkoitus jatkossa valaista ja kehittää lisääkin. 

Asuinviihtyvyys on taattava myös keskustan ulkopuolellakin. Viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö lisää hyvinvointia. 


Sinun



Heikki Myllylä 651, KD kuntavaaliehdokas 2021




 

#oulu #lähiö #viihtyvyys #ympäristö #kdpuolue #kuntavaalit2021 

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Politiikka - yhteistyötä kaupunkimme hyväksi - rehellisesti!



Äänestäjät, jotka käytte sunnuntaina uurnilla!


Vielä on aikaa miettiä millaista tulevaisuutta Ouluun halutaan. Itse olen työpaikkojen säilymisen ja uusien työpaikkojen lisäämisen kannalla. Ymmärrän, ettei aina voi työpaikkoja pitää. Silloin meidän tulee luoda uusia työpaikkoja. Tai suoraan sanottuna koko ajan luoda ja suoda uusia yrityksiä ja työpaikkoja Ouluun. Jollei meillä ole töitä, näivetymme kylä pahaseksi. Oulun talous on tällä hetkellä huonossa jamassa. Nopeat ensiaputoimet näyttävät tulevan eittämättä eteemme. Hommaa ei saa jättää siihen! Vaan samalla alkaa uusien tulolähteiden etsiminen ja järjestäminen. Talous on oltava vatupassissa koko ajan. Peruspalvelut on turvattava! Rahojen käyttö on oltava järkevää ja pitkälle tähtäävää. Turhanpäiväisiin ei rahaa ole varaa jakaa. Jokainen euro on tärkeä. Oulu tarvitsee jämäkkää ja vastuullista politiikkaa Taloudenhoito on oltava myös ennakoivaa! Ennakoivaan taloudenhoitoon ole tottunut taloyhtiöissä, joissa joudutaan varautumaan moneen hankintaan tulevina vuosina ja vielä varautumaan yllätyksiin. Hyvää ja halpaa ei olekaan. Linja-autosuhmuroinnissa mentiin siitä mistä aita oli matalin. Nyt yritetään antaa sakkoa. Ennen sakkoa olisi pitänyt olla ennakoiva ja tarkistaa sopimuksen mukainen kalusto. Aterian jatkotoimia ei kannattaisi aloittaa ennen kuin käräjillä on käyty. Olen luvannut selvittää Aterian toimia, koska moni työntekijä kaipaa totuutta. Lapsiperheille on Oulu-lisä palautettava. Heistä on pidettävä huolta.

Lapsiperheille on Oulu-lisä palautettava. Heistä on pidettävä huolta.
Oulu-lisä takaisin!
Minä lupaan tehdä politiikkaa koko kaupunkia ajatellen. En siis katsele vain omaa napaani, jota nyt en muutenkaan välitä rapata. Jos näin on tehty, se ei ole politiikkaa.






Politiikka on alunperin kreikkaa ja tarkoittaa juuri kaupungin asioiden hoitamista - ei siis omien asioiden hoitamista. Kaupungin osiin eli lähiöihin / asuinalueisiimme on riitettävä rahaa. En tarkoita vain uusia ja tulevia, vaan niitä missä suurin osa oululaisista jo asuukin. Ydinkeskustasta ei ole rahaa riittänyt tänne muille alueille. Toki keskustaa on kohennettava, onhan se käyntikorttimmekin, mutta tuntuu, että vähempikin riittää. Tällä menolla meillä on kuin kolmannen maailman miljoona kaupunki. Rikkaiden alue on hulppea, mutta köyhät kyykkivät slummeissa ja hökkelikylissä, jossa ei ole edes kunnon tietäkään.

#promyllyoja Myllyoja ränsistyy ja rapistuu hurjaa vauhtia. Nyt sille pannaan piste.
MYLLYOJA KUNTOON!


Oulun kansainvälinen kaupunki. Siitä on pidettävä huolta. Kansainvälisyys tuo meille huomiota ja tunnettavuutta. Monivuotinen turismivirta ei tyrehdy, vaan toivottavasti kasvaa tulevaisuudessa. Maahanmuuttajat työperäinen tai ei, tarvitsee koko ajan sopeutumistoimia. Heidän nopea sopeuttaminen on meidän kaikkien etu. Kuitenkaan meillä ei ole yltiöpäiseen maahanmuuttopolitiikkaan varaa. Suomi on pieni maa ja meillä liikkuu vähän rahaa. Sitä ei riitä koko maailman pelastamiseen. Teemme osuutemme ja se on riitettävä. Yhdenkään maan ei tarvitse tehdä yli voimavarojensa tätä työtä. Kohtuus myös tässäkin.
Oulu international and multicultural town in Finland. It is our our wealth. We need to keep it.
International Oulu

Äänestäjät! Kiero pelin pelaaja jää aina kiinni ennen pitkään. Rehellinen, joka tulee vähemmällä toimeen, menestyy pitkään. Kiitos, kun jaksoit lukea. #Oulu #kuntavaalit2021 #promyllyoja #kdpuolue #kokosuomimukana #arvoistasipoiltiikkaa

lauantai 20. maaliskuuta 2021

 

Oulu – paradoksien kehto!

20.3.2021

Uutta rakennetaan ja keskustaa kiillotetaan, mutta meidän oululaisten asuma-alueiden annetaan kylmästi rapistua. Ei olisi suuresta rahasta kyse, jos voisimme pienen summan käyttää asuma-alueittemme hyvinvointiin ja kehittämiseen.

Rakentamattomat ja tyhjillään olevat tontit lojuvat siivottomina, koska niitä ei ole maisemoitu. Vuosien vanhat aurausvahingot pysyvät korjaamattomina, aidat lahoavat puistoissa, pensaat ja puskat rehottavat. Silmiemme ilona ovat irvokkaat rikkinäiset roska-astiat ja vääntyneet liikennemerkit. Oulu ei välitä eikä kiinnosta tämä. Heitä kiinnostaa ilkeyksissään viedä loputkin palvelut pois oululaistemme ulottuvilta. Puhutaan säästämisestä – HÄH!?! Mistä 30 vuoden jälkeen voi enää säästää. Eiköhän sekin tie ole kuljettu jo loppuun. Säästää voi, mutta se ei tarkoita niukkuutta. Koko ajan työnnetään uusia asuinalueita ja toistaan komeampia rakennuksia ja vanha hautautuu armottomasti sinne pohjalle. Tätä menetelmää käytetään kompostoinnissa. Uutta saa rakentaa ja pitääkin rakentaa!

Mutta nyt! Tähän on tehtävät lopultakin NYT muutos! Hyvinvointikeskukset ja kyläkoulut takaisin. Keskittäminen ja keskusjohtoisuus kuuluu erilaista demokratiaa janoaville valtioille ja monille edesmenneille valtiojohtajille. Meidät on saatava palvelut takaisin, sinne missä me asummekin.

Oululaisista 90 % asuu muualla kuin ydinkeskustassa. Keskusta on vain yksi 50 suuralueesta. Silti me annamme lauhkeina kuin lampaat sallia kaupungin rämettää ja slummiuttaa asuma-alueemme. Oulu käyttää omaan PR toimintaansa ja tulevaisuuden hankkeisiin paljon niin paljon rahaa, että yhden kyläkoulun pelastaminen tai työpaikkojen lisääminen ei tunnu missään. PR:ään ja tulevaisuuteen pitääkin satsata, onhan ydinkeskusta käyntikorttimme. Pääpainon on siirryttävä enempi siihen suuntaan mitä me oululaiset haluamme. Me haluamme viihtyisyyttä, kunnossapitoa, työpaikkoja, läheisyyttä jne. Minä ainakin haluan, että meitä oululaisia veronmaksajia arvostetaan näissä lähiöissä. Me haluamme tulla hyväksytyksi emmekä hyljätyksi.

CO2 päästöt kasvavat, kun pitäisi autoilla ajaa sinne mihin kaupunki palvelut siirtäneet. Paradoksaalista tässä on se, että Oulu haluaa ajaa hanketta 2026 Oulu hiilineutraalikaupunki! Vitsi! Samalla kaupunki haluaa, että lumet vietäisiin Oritkariin eikä villeinä rehottaviin pusikoihin tai metsiin. Kuitenkin Oulu itse auraa esim. Myllyojan alakoulun pihan lumet pyörätien yli metsään. Liikenne rasittaa lisäksi tiestöjä, niitä pitää korjata, siihen ajetaan monta konetta tiestöä korjaamaan. Tämäkin johtuu siitä, että on säästetty tiemäärärahoissa. Mikään ei tunnu käyvän järkeen. Oulu elää unessa ja oman pienen kuplan sisällä. Mihin Oulu haluaa ryhtyä, on se puuhastelua ja amatöörimäistä tussarointia.

Oulu – paradoksin kehto! Tulee aika, jolloin on tehtävä muutos!
Joka muutosta haluaa tässäkin asiassa, tietää ketä kannattaa äänestää.

Heikki KD Oulu #kuntavaalit2021 #kdpuolue #Oulu

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Lääkkeiden omavastuu

Lääkkeiden omavastuujärjestelmä ei suosi pienituloisia eikä vähävaraisia


Suuri määrä näistä lääkkeiden suurkuluttajista on juuri heitä, jotka elävät köyhyyden rajalla. Omavastuu osuuden poistaminen varmistaisi myös lääkityksen balanssissa pitämisen. Tämän johdosta pienen ihmisen hyvinvointi vääjäämättä paranee.


Yhteiskunnan tästä saama palaute vähentää menoja moninkertaisesti. Nykyinen ajattelutapa ”säästetään  laput silmillä” kasvattaa taas kuluja toisaalla moninkertaisesti. Lista on pitkä. Köyhyyden poistaminen lähtee pienistä asioista!


Sinun


Heikki

KD Oulu kuntavaalit 2021

”Yritetään tehdä asioita, jotka yhteisesti vaikuttavat parhaaksemme!”